Sitähän jännitin kovasti ennen koulun alkua. (Mitäpä en ois jännittänyt...) Kun olen koulussa ainakin yksi nuorimmista. Tottakai siellä on paljon ekan kerran pääsijöitä, mutta välissä saattaa olla esim armeijavuosi. Suurin osa porukkaa on varmaan 20v, mutta jo meidän pienryhmässä 40 prosenttia on yli kolmekymppisiä. Eipä siinä mitään, ihan hyvin ollaan kavereita ja jutellaan asioista tasavertaisina. Ja se on tosi jees. Yliopisto näyttäis olleen mulle ikään kuin hyppy nuorten aikuisten maailmaan. Erittäin positiivinen hyppy. Sellainen maailma, jossa tullaan toimeen keskenään. Eikä tämä ole vain yliopistossa, vaan vaikkapa treeneissä olen melkein joka kerta tutustunut uuteen mukavaan tyyppiin ja käytännössä jutellut koko tunnin ventovieraan ihmisen kanssa.
Toisaalta taas olen verrattain kokematon elämässä ylipäätään. Koulukaverini ovat ehtineet vaihtaa opiskelupaikkaa, perustaa perhettä, laittaa kotia, jopa tehdä pitkää työuraa. Minä taas en tiedä paljonkaan vaikkapa omillaan asumisesta. Esimerkiksi tänä viikonloppuna osoitin tietämättömyyttäni sellaisesta perusasiasta (?) kuin että mihin Oulussa kannattaa mennä bisselle. No ei se mitään, mulla on paljon aikaa kokea ihania ja inhottavia juttuja ja oppia, miten ruokkia oma perhe tai valita paras sähkösopimus yms yms. (Haha, mun käsitys aikuisuudesta on vaan laskujen maksamista xD)
Ekaluokasta asti en ole mitään muuta tehnyt kuin käynyt koulua. Suoraan lukiosta yliopistoon ja kuuden vuoden päästä töihin ja siinä sitä sitten ollaan ja pysytään. Eräs hyvä ystäväni teki muutaman kuukauden töitä ja lähti juuri kuukaudeksi Indonesiaan surffaamaan. Eikö se juuri nyt kannattaisi ottaa ja lähteä kun vielä pystyy, eikä ole miestä/lapsia/työpaikkaa/kissaa/koiraa pitämässä paikoillaan!? Oliko se nyt fiksua jäädä koto-Suomeen nenä kiinni kirjaan? Vai olisiko pitänyt pitää välivuosi, ansaita vähän rahaa tai lähteä maailmalle seikkailemaan?
En tiedä, olisiko se pari vuotta tässä välissä tehnyt kamalasti ihmeitä. Luultavasti on ihan sama, valmistunko kun olen 26 vai 28. Kypsyys kun ei välttämättä tule puhtaasti ikävuosista vaan ihan muistakin jutuista. Ja lääketieteen tasolla kurssikaverini ovat aivan yhtä untuvikkoja kuin minä. Kyllä mää koen, että tuun selviämään ihan tarpeeksi hyvin.
Noniin, se siitä pohdinnasta. Toinen syy miks on mukava täyttää vuosia, on se että saa pitää juhlat! En järkännyt mitään megabileitä, kutsuin vain tyttökaverit kahville. Oon perinyt äidiltä sen ajatuksen että ruoka tekee juhlat, ja taitaapa se idea olla myös isän puolen sukulaisilla, siitä siis ruokakuvat. Mulla on kai maine ihan hyvänä leipurina niin halusin päästä näyttämään kykyjäni ja leivoin aika montaa sorttia.;) Alkuviikosta yks mun sukulaispariskunta tarjos sushi-illallisen, ja se oli niin hyvää! Sitten käytiin katsomassa kaupunginteatterissa Poika Mancini -niminen musiikkinäytelmä. Juoni oli oikein mukaansatempaava ja päähekilö tosi hyvännäköinen, eikä elävä musiikkikaan ollut hullumpaa, voin suositella. Illasta syötiin suklaakakkua olohuoneen matolla ja katsottiin Vain Elämää -tallennuksia. Seuraavan päivän 8-kouluaamu ei liikaa houkutellut.
Lauantaina tyttöset tuli kylään. Juotiin kahvit ja syötiin mahat täyteen kakkua ja muita herkkuja ja rupateltiin maailman menosta ja elämästä yleensä. Yritys oli lähteä jatkoille mutta sopivaa paikkaa ei löytynyt ja pyörimme vain ympäriinsä.
Varsinaisena päivänä äiti oli käynyt hakemassa omenahyvekakkua ja keitti kahvit. Oli tosi mukava juhlia vanhempien ja muksujen kanssa, vaikka vain ihan pienesti. Ihana pikkusiskoni oli myös leiponut mulle laatikollisen muffinsseja.
Kulunut vuosi tuntui välillä surkeimmalta ikinä, mutta onneksi tapahtui myös monia mielettömän hyviä asioita, niin että plussan puolelle jäätiin ja reilusti! Sitten vain katsomaan, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.
-A
