Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilispostaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilispostaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kuulumisia

Hei täältä sängyn pohjalta, missä vielä muutama päivä sitten odottelin hidasta kuolemaa. Yleensä sairastuminen on aika lamauttavaa mutta nyt oon saanut vähän rauhoittua ja tehdä hommia kunnolla. Koulu loppui viime viikolla ja syksyä on jäljellä enää ylihuominen anatomian lopputentti. Harmi vain että mun opiskeluinto laski heti kun varsinainen koulussakäynti väheni. Vaikka tämä lukeminen onkin vähän heikko esitys, tuntuu silti että kyllä mää osaan anatomiaa jopa ihan ookoosti. Oon kahlannut matskuja sivu kerrallaan ja enää loppukiri jäljellä ja sitten pääsee lomailemaan. Kaiken sen lusmuilun aikana oon kuitenkin saanut aikaan monenlaista muuta tärkeää:


Kävin ostamassa huonekaluja ja tavaroita mun uuteen omaan kämppääni. Pääsen kohta muuttamaan täältä maalta lähemmäs kaupunkia, koulua ja kavereita. Varmasti on ihan oma hommansa kulkea kun ei ole enää autoa käytettävissä, mutta säästyn monelta harmaalta hiukselta kun koulumatka ja kyydin odottelu vähenee.

Pikkujoulukausi alkaa olla onnistuneesti ohi. Vietimme kaveriporukan kanssa juhlia ihan pitkän kaavan mukaan hienoissa vaatteissa ja pöytä täynnä jouluherkkuja. Ystäväpiiri oli pitkästä aikaa koossa, mutta tuntui kuin aikaa ei olisi kulunut yhtään. Erityisen hienoa oli pelien ja jutteluiden lisäksi kokoontua laulamaan kauneimpia joululauluja.
Myös lääkiksen joulujuhlat sujuivat melkein mallikkaasti. Porukka oli hienona "risteilyllä" kiltatalolla ja näkyipä paikalla myös meidän suosikkiopettajia. Oli hirveän hauskaa jutella kamujen kanssa ja tanssia.
Kolmannet oli seurakunnan joulujuhla, josta jäi vähän väsynyt fiilis, sillä olin melkein koko ajan keittiöhommissa. Kävin silti katsomassa lasten esittämän joulukuvaelman ja joululaulun. Siinä oli sydän sulaa! Varsinkin mun pieni veljeni joka oli kaikista ihanin enkelilapsi.
Millään muulla tavalla mulla ei sitten olekaan ollut joulufiilis. Oon vain keskittynyt opiskeluun ja yleiseen hengailuun. Jospa se tämän viikon jälkeen tulisi ja voisi upota siihen ihanaan joulun tunnelmaan.


Opiskelua vältelläkseni mulla on paha tapa katsoa telkkarisarjoja. Kun maailman paras sarja Whitecollar loppui Netflixistä, vuoron sai Syke. Normaalisti jo sanat "kotimainen draamasarja" alkavat ällöttää, mutta ei tuo nyt niin hirveää ole. Oon toki lukenut kritiikkiä ja joo no, en ole aivan samaa mieltä sillä kyse on silti tv-sarjasta. Suurimmat juonenkäänteet näyttää kuitenkin pyörivän sairaalatoiminnan sijaan itse hoitajattarien rakkauselämän ympärillä. Ensimmäinen jakso katsottiin vitsinä samaa alaa opiskelevan kaverini kanssa, muutaman viikon päästä kulutin useamman tunnin katsoessani kaikki jaksot ja nyt uusia jaksoja jo melkein odottaa innolla. Draamaa yleensä revitään ihmisten onnettomista kohtaloista, ja välillä voin katsoa sarjaa ja lohduttaa itseäni tyytyväisenä, ettei mun tarvi olla samoissa tilanteissa.


Lisäksi oon ilmeisesti saanut innostettua mun kavereita pääsykoeurakassa. Juteltiin tuossa joku aika sitten ja kerroin tavallisista kouluviikoista ja kaikesta mitä tiesin tulevista opinnoista eli en siis paljoa. En mää mielestäni mitään ihmeellistä sanonut mutta myöhemmin sain kuulla, että olin muuttanut niiden mielet, pojat ei aiokkaan pyrkiä lääkikseen vaan mennä lääkikseen! Noh, onnea heille siihen.

Kuvituksena joulun odotusta weheartitistä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

I'm a Birthday Girl in a Birthday World

Minäpä kerron miksi oli mukava täyttää vuosia. Etten oo niin räikeästi nuori ja ettei tarvi kuulla 2-4 vuotta vanhemmilta että Voooi miten sää oot niin nuori, Miten sää oot vasta 18, Miten sää nyt jo opiskelet?!?!? Duh, koska oon niin nero. Ei, oikeesti mua vähän nolotti joka kerta sanoa että oon kaheksantoista. Mähän olen ihan babyface ja yhdistettynä vielä 155 sentin mittaan niin ei ihme, ettei kaikki arvaisi mua aikuiseksi. Voi, mitä uskottavuusongelmia mulla tuleekaan nuorena valmistuneena olemaan! "Häh, tuo penskako minua on hoitamassa?"

Sitähän jännitin kovasti ennen koulun alkua. (Mitäpä en ois jännittänyt...) Kun olen koulussa ainakin yksi nuorimmista. Tottakai siellä on paljon ekan kerran pääsijöitä, mutta välissä saattaa olla esim armeijavuosi. Suurin osa porukkaa on varmaan 20v, mutta jo meidän pienryhmässä 40 prosenttia on yli kolmekymppisiä. Eipä siinä mitään, ihan hyvin ollaan kavereita ja jutellaan asioista tasavertaisina. Ja se on tosi jees. Yliopisto näyttäis olleen mulle ikään kuin hyppy nuorten aikuisten maailmaan. Erittäin positiivinen hyppy. Sellainen maailma, jossa tullaan toimeen keskenään. Eikä tämä ole vain yliopistossa, vaan vaikkapa treeneissä olen melkein joka kerta tutustunut uuteen mukavaan tyyppiin ja käytännössä jutellut koko tunnin ventovieraan ihmisen kanssa.
Toisaalta taas olen verrattain kokematon elämässä ylipäätään. Koulukaverini ovat ehtineet vaihtaa opiskelupaikkaa, perustaa perhettä, laittaa kotia, jopa tehdä pitkää työuraa. Minä taas en tiedä paljonkaan vaikkapa omillaan asumisesta. Esimerkiksi tänä viikonloppuna osoitin tietämättömyyttäni sellaisesta perusasiasta (?) kuin että mihin Oulussa kannattaa mennä bisselle. No ei se mitään, mulla on paljon aikaa kokea ihania ja inhottavia juttuja ja oppia, miten ruokkia oma perhe tai valita paras sähkösopimus yms yms. (Haha, mun käsitys aikuisuudesta on vaan laskujen maksamista xD)

Ekaluokasta asti en ole mitään muuta tehnyt kuin käynyt koulua. Suoraan lukiosta yliopistoon ja kuuden vuoden päästä töihin ja siinä sitä sitten ollaan ja pysytään. Eräs hyvä ystäväni teki muutaman kuukauden töitä ja lähti juuri kuukaudeksi Indonesiaan surffaamaan. Eikö se juuri nyt kannattaisi ottaa ja lähteä kun vielä pystyy, eikä ole miestä/lapsia/työpaikkaa/kissaa/koiraa pitämässä paikoillaan!? Oliko se nyt fiksua jäädä koto-Suomeen nenä kiinni kirjaan? Vai olisiko pitänyt pitää välivuosi, ansaita vähän rahaa tai lähteä maailmalle seikkailemaan?

En tiedä, olisiko se pari vuotta tässä välissä tehnyt kamalasti ihmeitä. Luultavasti on ihan sama, valmistunko kun olen 26 vai 28. Kypsyys kun ei välttämättä tule puhtaasti ikävuosista vaan ihan muistakin jutuista. Ja lääketieteen tasolla kurssikaverini ovat aivan yhtä untuvikkoja kuin minä. Kyllä mää koen, että tuun selviämään ihan tarpeeksi hyvin.



Noniin, se siitä pohdinnasta. Toinen syy miks on mukava täyttää vuosia, on se että saa pitää juhlat! En järkännyt mitään megabileitä, kutsuin vain tyttökaverit kahville. Oon perinyt äidiltä sen ajatuksen että ruoka tekee juhlat, ja taitaapa se idea olla myös isän puolen sukulaisilla, siitä siis ruokakuvat. Mulla on kai maine ihan hyvänä leipurina niin halusin päästä näyttämään kykyjäni ja leivoin aika montaa sorttia.;) Alkuviikosta yks mun sukulaispariskunta tarjos sushi-illallisen, ja se oli niin hyvää! Sitten käytiin katsomassa kaupunginteatterissa Poika Mancini -niminen musiikkinäytelmä. Juoni oli oikein mukaansatempaava ja päähekilö tosi hyvännäköinen, eikä elävä musiikkikaan ollut hullumpaa, voin suositella. Illasta syötiin suklaakakkua olohuoneen matolla ja katsottiin Vain Elämää -tallennuksia. Seuraavan päivän 8-kouluaamu ei liikaa houkutellut.

Lauantaina tyttöset tuli kylään. Juotiin kahvit ja syötiin mahat täyteen kakkua ja muita herkkuja ja rupateltiin maailman menosta ja elämästä yleensä. Yritys oli lähteä jatkoille mutta sopivaa paikkaa ei löytynyt ja pyörimme vain ympäriinsä.
Varsinaisena päivänä äiti oli käynyt hakemassa omenahyvekakkua ja keitti kahvit. Oli tosi mukava juhlia vanhempien ja muksujen kanssa, vaikka vain ihan pienesti. Ihana pikkusiskoni oli myös leiponut mulle laatikollisen muffinsseja. 


Kulunut vuosi tuntui välillä surkeimmalta ikinä, mutta onneksi tapahtui myös monia mielettömän hyviä asioita, niin että plussan puolelle jäätiin ja reilusti! Sitten vain katsomaan, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

-A

torstai 4. syyskuuta 2014

Takautuva pääsykoeahdistus

Mää inhoan lukea postauksia pääsykokeisiin valmistautumisesta. Se on ahdistavaa, ne kirjoittajat on yleensä stressaantuneisuuden aallonharjalla ja koko homma tuo mieleen oman epävarmuuden viime keväänä. Kun oli pakko lukea vaikkei halunnut. Oli pakko olla parempi kuin kaikki muut. Ja miettiä, että mitä sitten jos ei sisään pääsekkään. Miten sitä jaksaa taas uudestaan puristaa itsestään sen valtavan energiamäärän, jonka lukeminen vaatii. Hyi elämä.
Muistan kun istuin kirjaston lukusalissa ja datailin kännykällä joskus puolikin tuntia, koska ei ihan millään jaksanut. Sitten oli päiviä, kun sai 100 sivua luettua tuosta vain ja uutta jännää tietoa jäi päähän ja ajattelin että jes, ihanaa tietää asioita!

Varsinkin viimeiset kaksi viikkoa olivat täyttä vuoristorataa. Sellaisia 'kyllä tää hyvin menee' -päiviä ja sitten niitä kun tuntui, että pää on täynnä sumua ja oon unohtanut ihan kaiken. Kun kuitenkin tietää ettei viimeisillä parilla viikolla ole tiedon kannalta mitään merkitystä, sillä se työ on pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Viimeiset päivät on vaan sitä että saa itselle mukavan olon ja mahdollisimman hyvän henkisen voinnin koepäivää varten.

Joskus kesken lukemisen nousin ja menin itkemään että eiiii en halua! Äiti kannusti sanomalla että nyt luet niin sitten ei tarvi enään ikinä. Ja sitten palasin takaisin mun sohvalle ja otin kirjan käteen. Äiti oli oikeassa. Ei mun tarvi enää ikinä lukea lääkiksen pääsykokeeseen

Ohi on.

Tulen kirjoittamaan ihan oikeankin postauksen (tai pari) aiheesta. Nyt oli pakko sanoa tästä jotain lyhyesti, kun eksyin lukemaan muutamia viime touko-kesäkuuhun ajoittuneita blogikirjoituksia. En koskaan lukenut lääkikseen valmistautumis -blogeja. Toiset olisi kuitenkin lukenut ihan eri tavalla kuin minä ja siitä olisi tullut turhaa ahdistusta. Ja siihen olisi kulunut lukuaikaa.
Sen sijaan luin lääkisblogeja. Eli niiden ihmisten, jotka olivat siellä jo sisällä, kirjoittamia juttuja. Keräilin niistä motivaatiota ja pääsykoevinkkejä. Tuonne minäkin haluan!

lauantai 30. elokuuta 2014

Fuksiaiset ja muita mietteitä

Fuksiaiset tuli ja meni. Ne on meille fukseille eli ekan vuoden opiskelijoille järjestetyt kastajaiset, jossa vanhemmat opiskelijat järjestävät erilaisia rasteja ja yrittävät nolata fuksit kunnolla. Kaikilla fuksiryhmillä on tietty teema, jonka mukaan pukeuduttiin ja vedettiin roolia. Juoneen kuuluvat rastinpitäjien lahjominen itse tehdyillä herkuilla ja juomilla, sekä illan päätteeksi jatkot kiltatalolla.
Mua jännitti vähän ennen iltaa mutta päätin silti olla täysillä mukana. Ihan hyvin se sitten meni. Rasteilla oli kaikenlaisia nopeustehtäviä, viestejä, näyttelemistä, uimista, syömistä... Kaikenlaista typerää tehtiin, mutta en kokenut että mitään inhottavaa olisi ollut pakko tehdä. Tietenkin "tyylistä" eli käytännössä typeryydestä sai ansaittua lisäpisteitä. Niin me ryhmänä kierrettiin rastilta toiselle, tehtiin tehtäviä, lahjottiin, esitettiin ohjelmanumeromme ja annettiin tuomareiden nauraa meille. Kai ne sitten tykkäsivät, mutta me ainakin viihdyttiin.
Ryhmähenki oli voimissaan kun sai hassutella yhdessä ja kilpailla muita ryhmiä vastaan. Mulla oli oikein hauskaa ja no, en tiedä voinko suositella noin alkoholintäytteistä tapahtumaa.. Ehkä mä just ja just voin. Jatkot jätin väliin, koska en oo oikein bileihmisiä.
Siinä oli pieni pintaraapaisu fuksiaisiltaan. Kuvamateriaalia on mun käsissä vähän ja sekin on valitettavasti julkaisukelvotonta.

Tän viikon oon ollut sairaana. Paranin kuumeesta sopivasti fuksiaisiin, mutta ulkona vietetyn illan jälkeen kurkku ei oo oikeen tykännyt.. Enivei, ei ole oikeen ollut voimia ajatella koulua. Alkuviikosta heräsin tunnollisesti laittamaan luennot kuulumaan koneelta, mutta ne jäi lähinnä taustamusiikiksi kun vahingossa uinahdin nukkumaan kuumettani pois. Syksyä on mennyt vasta kolme viikkoa, mutta monenlaisia ajatuksia on kerennyt muodostua:

- Olisiko pitänyt sittenkin pitää se välivuosi

- Ja olisiko pitäny kasvaa ensin aikuiseksi ennen ku menee muka pätevänä yliopistoon

- Enkö mää oikeesti osaa mitään?

- Otan tämän liian vakavasti

- Mulla on sellainen juttu vanhoja miehiä kohtaan. Sellainen, etten jaksa kuunnella niitä

- Hihiii musta tulee lääkäri!

- Mitä ihmettä, ekalla sisään! Ai että.

- MÄÄ PYSTYN TÄHÄN

- Nniin mitä tuo selittää?

- Jännää!

- Oon pihalla ku lumiukko

Ei se mitään. Hyvä jos kiinnostaa. Ja ihan kaikki joilta oon kysynyt on sanoneet että he ovat myös pihalla :D Toivotan lukuintoa myös muiden lauantaipäivään!

perjantai 15. elokuuta 2014

Ensimmäinen kouluviikko

Millaista on se sitten ollut? Tässä postauksessa kerron vähän ensimmäisten päivien tapahtumia ja fiiliksiä. Ekat neljä päivää on nyt lusittu ja tähän mennessä olen ollut aivan mielissään. Voi sitä tunnetta mahanpohjassa kun ensimmäisenä päivänä astui autosta ulos ja käveli kohti koulun pääovia. Jännittävää! Vihdoin oli tullut se odotettu päivä, jona opiskelijaelämä lähtisi alkuun.

Etukäteen en oikeastaan hermoillut kuin yhtä asiaa. Kenen viereen istun ennen kuin ohjelma alkaa?! Joudunko seisomaan aulassa itsekseni muka räpläten kännykkää odotellessa ovien avautumista, ja istumaan salissa rivin päähän turvallisesti ainakin yhden penkin etäisyydellä vieruskaverista? Yleensä asioista selvitään, ja niin kävi nytkin.

Yliopiston puolesta esitettiin tervehdykset. Sitten toisen vuoden opiskelijat esittivät jotain järkyttävää läppäsettiä. Sen jälkeen vihdoin meidät uudet fuksit jaettiin omiin ryhmiimme. Ryhmässä oli reilu 10 ihmistä ja ryhmän oma pro eli pienryhmäohjaaja. Meidän pro oli hirveän mukava, kierrätti meitä kampuksella ja kertoi vinkkejä joka asiaan liittyen. Ja piti meistä pihalla olevista fukseista hyvää huolta:) Kakkosvuoden opiskelijat vedättivät meitä raukkoja useaan otteeseen ja järjestivät kuumat paikat niille, jotka pyrkivät  kurssin korkeimpiin vastuutehtäviin iltapäivän isännänvaaleissa.

Tämä kirjoitus ei tullutkaan ulos 'huomenna', niin kuin tuli luvattua. Yksi syy siihen on se, että meille pidetyissä iltaohjelmissa on mennyt aika myöhään. Fukseille järjestettiin ensimmäisen neljän päivän aikana kolme tapahtumaa, joissa tutusteltiin oman ryhmän kesken, koko vuosikurssiin ja lisäksi vähän vanhempiin opiskelijoihin. Reippaat kakkoset keksivät meille rasteja ja leikkejä, kannustivat meitä juttelemaan ihmisille ja olivat itsekin pitämässä hauskaa. Meno on ollut hauskaa ja tähän mennessä oikein freesiä. Eikä ole pakko käyttää alkoholia. Yliopistolaiset kai tunnetaan alkoholipitoisesta menostaan, mutta mun mielestä homma toimii aivan hyvin niin, että jotkut käyttävät enemmän ja jotkut vähemmän. Tän viikon tapahtumissa olin selvin päin enkä kokenut että olisin jäänyt mistään vaille. Vieruskaveri kaivoi laukustaan suunnilleen kymmenettä kaljaansa ja sekin passasi aivan hyvin.

Muutaman päivän jälkeen olen edelleen aika ulalla miten käytännön opiskelu toimii, mutta se ei haittaa. Luennoilla aika paljon juttuja on mennyt yli ja ohi. Toisaalta se, minkä koen oppivani, on hirveän mielenkiintoista. Olen vähän pihalla mutta aivan innoissaan niistä jutuista, jotka saan napattua. Tulen varmasti sanomaan vielä monta kertaa sen, miten paljon rakastan oppia uutta ja tietää asioita! En halua vaikuttaa nyt mitenkään liian innokkaalta höpöltä tai jotain sellaista. Ekaluokkalaiset on (ennen) ärsyttänyt mua. Niille pitäisi aina sanoa että elä ressaa, ei se oo niin vakavaa! (Okei, pitääpä kai sitten noudattaa omaa superviisasta neuvoani)

Sen haluan vielä sanoa, että kaikki ovat olleet hirveän mukavia. Tajusin ihan vasta, että ei mun tarvi ottaa samaa paikkaa porukassa tai yhteisössä kuin aikaisemmin. Voin ihan hyvin mennä juttelemaan eri ihmisille ja ne ottaa mut mukaan vertaisenaan. Mun ryhmässä on hirveän ihania tyttöjä ja poikia. Sitten ollaan porukalla käyty syömässä ja luennoilla ja muualla. Jo pelkästään tässä pienryhmässä on eri-ikäistä, eri puolilta Suomea ja eri elämäntilanteessa olevaa porukkaa. Ja ollaan tultu hyvin toimeen, se on mahtavaa.

Tähän mennessä oon ollut tosi tyytyväinen mun valintaan koulupaikasta :D

ps. lupaan kuvallisempia posteja tulevaisuudessa, tällä hetkellä en omista kännykkää ja kaikki muistikuvat on vain pään sisällä...