Kuulumisia

Hei täältä sängyn pohjalta, missä vielä muutama päivä sitten odottelin hidasta kuolemaa. Yleensä sairastuminen on aika lamauttavaa mutta nyt oon saanut vähän rauhoittua ja tehdä hommia kunnolla. Koulu loppui viime viikolla ja syksyä on jäljellä enää ylihuominen anatomian lopputentti. Harmi vain että mun opiskeluinto laski heti kun varsinainen koulussakäynti väheni. Vaikka tämä lukeminen onkin vähän heikko esitys, tuntuu silti että kyllä mää osaan anatomiaa jopa ihan ookoosti. Oon kahlannut matskuja sivu kerrallaan ja enää loppukiri jäljellä ja sitten pääsee lomailemaan. Kaiken sen lusmuilun aikana oon kuitenkin saanut aikaan monenlaista muuta tärkeää:

Kävin ostamassa huonekaluja ja tavaroita mun uuteen omaan kämppääni. Pääsen kohta muuttamaan täältä maalta lähemmäs kaupunkia, koulua ja kavereita. Varmasti on ihan oma hommansa kulkea kun ei ole enää autoa käytettävissä, mutta säästyn monelta harmaalta hiukselta kun koulumatka ja kyydin odottelu vähenee.

Pikkujoulukausi alkaa olla onnistuneesti ohi. Vietimme kaveriporukan kanssa juhlia ihan pitkän kaavan mukaan hienoissa vaatteissa ja pöytä täynnä jouluherkkuja. Ystäväpiiri oli pitkästä aikaa koossa, mutta tuntui kuin aikaa ei olisi kulunut yhtään. Erityisen hienoa oli pelien ja jutteluiden lisäksi kokoontua laulamaan kauneimpia joululauluja.
Myös lääkiksen joulujuhlat sujuivat melkein mallikkaasti. Porukka oli hienona "risteilyllä" kiltatalolla ja näkyipä paikalla myös meidän suosikkiopettajia. Oli hirveän hauskaa jutella kamujen kanssa ja tanssia.
Kolmannet oli seurakunnan joulujuhla, josta jäi vähän väsynyt fiilis, sillä olin melkein koko ajan keittiöhommissa. Kävin silti katsomassa lasten esittämän joulukuvaelman ja joululaulun. Siinä oli sydän sulaa! Varsinkin mun pieni veljeni joka oli kaikista ihanin enkelilapsi.
Millään muulla tavalla mulla ei sitten olekaan ollut joulufiilis. Oon vain keskittynyt opiskeluun ja yleiseen hengailuun. Jospa se tämän viikon jälkeen tulisi ja voisi upota siihen ihanaan joulun tunnelmaan.

Opiskelua vältelläkseni mulla on paha tapa katsoa telkkarisarjoja. Kun maailman paras sarja Whitecollar loppui Netflixistä, vuoron sai Syke. Normaalisti jo sanat "kotimainen draamasarja" alkavat ällöttää, mutta ei tuo nyt niin hirveää ole. Oon toki lukenut kritiikkiä ja joo no, en ole aivan samaa mieltä sillä kyse on silti tv-sarjasta. Suurimmat juonenkäänteet näyttää kuitenkin pyörivän sairaalatoiminnan sijaan itse hoitajattarien rakkauselämän ympärillä. Ensimmäinen jakso katsottiin vitsinä samaa alaa opiskelevan kaverini kanssa, muutaman viikon päästä kulutin useamman tunnin katsoessani kaikki jaksot ja nyt uusia jaksoja jo melkein odottaa innolla. Draamaa yleensä revitään ihmisten onnettomista kohtaloista, ja välillä voin katsoa sarjaa ja lohduttaa itseäni tyytyväisenä, ettei mun tarvi olla samoissa tilanteissa.

Lisäksi oon ilmeisesti saanut innostettua mun kavereita pääsykoeurakassa. Juteltiin tuossa joku aika sitten ja kerroin tavallisista kouluviikoista ja kaikesta mitä tiesin tulevista opinnoista eli en siis paljoa. En mää mielestäni mitään ihmeellistä sanonut mutta myöhemmin sain kuulla, että olin muuttanut niiden mielet, pojat ei aiokkaan pyrkiä lääkikseen vaan mennä lääkikseen! Noh, onnea heille siihen.

Kuvituksena joulun odotusta weheartitistä.