Takautuva pääsykoeahdistus

Mää inhoan lukea postauksia pääsykokeisiin valmistautumisesta. Se on ahdistavaa, ne kirjoittajat on yleensä stressaantuneisuuden aallonharjalla ja koko homma tuo mieleen oman epävarmuuden viime keväänä. Kun oli pakko lukea vaikkei halunnut. Oli pakko olla parempi kuin kaikki muut. Ja miettiä, että mitä sitten jos ei sisään pääsekkään. Miten sitä jaksaa taas uudestaan puristaa itsestään sen valtavan energiamäärän, jonka lukeminen vaatii. Hyi elämä.
Muistan kun istuin kirjaston lukusalissa ja datailin kännykällä joskus puolikin tuntia, koska ei ihan millään jaksanut. Sitten oli päiviä, kun sai 100 sivua luettua tuosta vain ja uutta jännää tietoa jäi päähän ja ajattelin että jes, ihanaa tietää asioita!

Varsinkin viimeiset kaksi viikkoa olivat täyttä vuoristorataa. Sellaisia 'kyllä tää hyvin menee' -päiviä ja sitten niitä kun tuntui, että pää on täynnä sumua ja oon unohtanut ihan kaiken. Kun kuitenkin tietää ettei viimeisillä parilla viikolla ole tiedon kannalta mitään merkitystä, sillä se työ on pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Viimeiset päivät on vaan sitä että saa itselle mukavan olon ja mahdollisimman hyvän henkisen voinnin koepäivää varten.

Joskus kesken lukemisen nousin ja menin itkemään että eiiii en halua! Äiti kannusti sanomalla että nyt luet niin sitten ei tarvi enään ikinä. Ja sitten palasin takaisin mun sohvalle ja otin kirjan käteen. Äiti oli oikeassa. Ei mun tarvi enää ikinä lukea lääkiksen pääsykokeeseen

Ohi on.

Tulen kirjoittamaan ihan oikeankin postauksen (tai pari) aiheesta. Nyt oli pakko sanoa tästä jotain lyhyesti, kun eksyin lukemaan muutamia viime touko-kesäkuuhun ajoittuneita blogikirjoituksia. En koskaan lukenut lääkikseen valmistautumis -blogeja. Toiset olisi kuitenkin lukenut ihan eri tavalla kuin minä ja siitä olisi tullut turhaa ahdistusta. Ja siihen olisi kulunut lukuaikaa.
Sen sijaan luin lääkisblogeja. Eli niiden ihmisten, jotka olivat siellä jo sisällä, kirjoittamia juttuja. Keräilin niistä motivaatiota ja pääsykoevinkkejä. Tuonne minäkin haluan!

Fuksiaiset ja muita mietteitä

Fuksiaiset tuli ja meni. Ne on meille fukseille eli ekan vuoden opiskelijoille järjestetyt kastajaiset, jossa vanhemmat opiskelijat järjestävät erilaisia rasteja ja yrittävät nolata fuksit kunnolla. Kaikilla fuksiryhmillä on tietty teema, jonka mukaan pukeuduttiin ja vedettiin roolia. Juoneen kuuluvat rastinpitäjien lahjominen itse tehdyillä herkuilla ja juomilla, sekä illan päätteeksi jatkot kiltatalolla.
Mua jännitti vähän ennen iltaa mutta päätin silti olla täysillä mukana. Ihan hyvin se sitten meni. Rasteilla oli kaikenlaisia nopeustehtäviä, viestejä, näyttelemistä, uimista, syömistä... Kaikenlaista typerää tehtiin, mutta en kokenut että mitään inhottavaa olisi ollut pakko tehdä. Tietenkin "tyylistä" eli käytännössä typeryydestä sai ansaittua lisäpisteitä. Niin me ryhmänä kierrettiin rastilta toiselle, tehtiin tehtäviä, lahjottiin, esitettiin ohjelmanumeromme ja annettiin tuomareiden nauraa meille. Kai ne sitten tykkäsivät, mutta me ainakin viihdyttiin.
Ryhmähenki oli voimissaan kun sai hassutella yhdessä ja kilpailla muita ryhmiä vastaan. Mulla oli oikein hauskaa ja no, en tiedä voinko suositella noin alkoholintäytteistä tapahtumaa.. Ehkä mä just ja just voin. Jatkot jätin väliin, koska en oo oikein bileihmisiä.
Siinä oli pieni pintaraapaisu fuksiaisiltaan. Kuvamateriaalia on mun käsissä vähän ja sekin on valitettavasti julkaisukelvotonta.

Tän viikon oon ollut sairaana. Paranin kuumeesta sopivasti fuksiaisiin, mutta ulkona vietetyn illan jälkeen kurkku ei oo oikeen tykännyt.. Enivei, ei ole oikeen ollut voimia ajatella koulua. Alkuviikosta heräsin tunnollisesti laittamaan luennot kuulumaan koneelta, mutta ne jäi lähinnä taustamusiikiksi kun vahingossa uinahdin nukkumaan kuumettani pois. Syksyä on mennyt vasta kolme viikkoa, mutta monenlaisia ajatuksia on kerennyt muodostua:

- Olisiko pitänyt sittenkin pitää se välivuosi

- Ja olisiko pitäny kasvaa ensin aikuiseksi ennen ku menee muka pätevänä yliopistoon

- Enkö mää oikeesti osaa mitään?

- Otan tämän liian vakavasti

- Mulla on sellainen juttu vanhoja miehiä kohtaan. Sellainen, etten jaksa kuunnella niitä

- Hihiii musta tulee lääkäri!

- Mitä ihmettä, ekalla sisään! Ai että.

- MÄÄ PYSTYN TÄHÄN

- Nniin mitä tuo selittää?

- Jännää!

- Oon pihalla ku lumiukko

Ei se mitään. Hyvä jos kiinnostaa. Ja ihan kaikki joilta oon kysynyt on sanoneet että he ovat myös pihalla :D Toivotan lukuintoa myös muiden lauantaipäivään!

Ensimmäinen kouluviikko

Millaista on se sitten ollut? Tässä postauksessa kerron vähän ensimmäisten päivien tapahtumia ja fiiliksiä. Ekat neljä päivää on nyt lusittu ja tähän mennessä olen ollut aivan mielissään. Voi sitä tunnetta mahanpohjassa kun ensimmäisenä päivänä astui autosta ulos ja käveli kohti koulun pääovia. Jännittävää! Vihdoin oli tullut se odotettu päivä, jona opiskelijaelämä lähtisi alkuun.

Etukäteen en oikeastaan hermoillut kuin yhtä asiaa. Kenen viereen istun ennen kuin ohjelma alkaa?! Joudunko seisomaan aulassa itsekseni muka räpläten kännykkää odotellessa ovien avautumista, ja istumaan salissa rivin päähän turvallisesti ainakin yhden penkin etäisyydellä vieruskaverista? Yleensä asioista selvitään, ja niin kävi nytkin.

Yliopiston puolesta esitettiin tervehdykset. Sitten toisen vuoden opiskelijat esittivät jotain järkyttävää läppäsettiä. Sen jälkeen vihdoin meidät uudet fuksit jaettiin omiin ryhmiimme. Ryhmässä oli reilu 10 ihmistä ja ryhmän oma pro eli pienryhmäohjaaja. Meidän pro oli hirveän mukava, kierrätti meitä kampuksella ja kertoi vinkkejä joka asiaan liittyen. Ja piti meistä pihalla olevista fukseista hyvää huolta:) Kakkosvuoden opiskelijat vedättivät meitä raukkoja useaan otteeseen ja järjestivät kuumat paikat niille, jotka pyrkivät  kurssin korkeimpiin vastuutehtäviin iltapäivän isännänvaaleissa.

Tämä kirjoitus ei tullutkaan ulos 'huomenna', niin kuin tuli luvattua. Yksi syy siihen on se, että meille pidetyissä iltaohjelmissa on mennyt aika myöhään. Fukseille järjestettiin ensimmäisen neljän päivän aikana kolme tapahtumaa, joissa tutusteltiin oman ryhmän kesken, koko vuosikurssiin ja lisäksi vähän vanhempiin opiskelijoihin. Reippaat kakkoset keksivät meille rasteja ja leikkejä, kannustivat meitä juttelemaan ihmisille ja olivat itsekin pitämässä hauskaa. Meno on ollut hauskaa ja tähän mennessä oikein freesiä. Eikä ole pakko käyttää alkoholia. Yliopistolaiset kai tunnetaan alkoholipitoisesta menostaan, mutta mun mielestä homma toimii aivan hyvin niin, että jotkut käyttävät enemmän ja jotkut vähemmän. Tän viikon tapahtumissa olin selvin päin enkä kokenut että olisin jäänyt mistään vaille. Vieruskaveri kaivoi laukustaan suunnilleen kymmenettä kaljaansa ja sekin passasi aivan hyvin.

Muutaman päivän jälkeen olen edelleen aika ulalla miten käytännön opiskelu toimii, mutta se ei haittaa. Luennoilla aika paljon juttuja on mennyt yli ja ohi. Toisaalta se, minkä koen oppivani, on hirveän mielenkiintoista. Olen vähän pihalla mutta aivan innoissaan niistä jutuista, jotka saan napattua. Tulen varmasti sanomaan vielä monta kertaa sen, miten paljon rakastan oppia uutta ja tietää asioita! En halua vaikuttaa nyt mitenkään liian innokkaalta höpöltä tai jotain sellaista. Ekaluokkalaiset on (ennen) ärsyttänyt mua. Niille pitäisi aina sanoa että elä ressaa, ei se oo niin vakavaa! (Okei, pitääpä kai sitten noudattaa omaa superviisasta neuvoani)

Sen haluan vielä sanoa, että kaikki ovat olleet hirveän mukavia. Tajusin ihan vasta, että ei mun tarvi ottaa samaa paikkaa porukassa tai yhteisössä kuin aikaisemmin. Voin ihan hyvin mennä juttelemaan eri ihmisille ja ne ottaa mut mukaan vertaisenaan. Mun ryhmässä on hirveän ihania tyttöjä ja poikia. Sitten ollaan porukalla käyty syömässä ja luennoilla ja muualla. Jo pelkästään tässä pienryhmässä on eri-ikäistä, eri puolilta Suomea ja eri elämäntilanteessa olevaa porukkaa. Ja ollaan tultu hyvin toimeen, se on mahtavaa.

Tähän mennessä oon ollut tosi tyytyväinen mun valintaan koulupaikasta :D

ps. lupaan kuvallisempia posteja tulevaisuudessa, tällä hetkellä en omista kännykkää ja kaikki muistikuvat on vain pään sisällä...