me: "I'm gonna study so hard" *does nothing* "Okay time for a break!"

Tämä postaus kannattaa lukea vaikka se on kirjoitettu puhtaasti sen vuoksi, että saisin luistaa esseenkirjoituksesta. Mulla on taipumusta lykätä asioita ja tehdä kaikkea muuta kuin sitä, mitä pitäisi. No niin, ongelman tunnistaminen on ensimmäinen askel. Ja anteeksi, että kirjoitan aina koulusta. Tykkään kirjoittaa asiasta, joka mua kiinnostaa ja se on just tämä. Koulu on se missä mää oon hyvä.

Tuntuupa pitkästä aikaa siltä, että pitää tosissaan nostaa penkistä laiska pyllynsä ja astua pois mukavuusalueelta. Kirjoitan just mun ensimmäistä lääketieteellisiin artikkeleihin pohjautuvaa esseetä. Aiempiin kirjoittamiini esseisiin verrattuna tämä on tietysti erilainen ja haastavampi, koska mulla ei ole esitietoa aiheesta vaan informaatio on haettava netistä, hui kauhistus, vieraalla kielellä. Ei siinä mitään, mulla on ihan hyvä englannin taito, en vaan ole tottunut lukemaan sitä noin paljon. Se taito tulee kyllä karttumaan tässä aika pian. 

Nyt muistankin, että taisin lukiossa aloittaa esseiden kirjoituksen yleensä pari päivää deadlinen jälkeen. Onneksi mulla on nyt sen verran ahkera kirjoituspari, joka on toki tehnyt jo oman osansa, että hävettäisi jättää työt viimeiseen päivään. (Siksipä toiseksi viimeinen it is!) Haha, mun laiska perseeni ansaitsisi potkun. Kyllä se tästä. Niin kai se menee, että pakko on paras pakote. Aloittaminen vaan oli vaikeinta.

Älkää silti luulko että vähät välitän kouluhommista. Täällä on hirveän hauskaa. Ensi viikolla on ensimmäinen tentti, mikä vähän jännittää. En ole ihan vielä kehittänyt itselle sellaista toimivaa opiskelumetodia. Oon ollut aina fyysisesti luennolla ja kokeillut muun muassa pelkkää kuuntelemista, muistiinpanojen lisäämistä dioihin, perinteistä lyijykynällä ruutuvihkoon raapustamista sekä diojen lukua jälkikäteen. En tiedä opinko (perinteisen jaon mukaan) visuaalisesti, kuuntelemalla vai käsin tekemällä. 

Minulla on aina ollut muisti ranteessa (opin siis sen mitä kirjoitan), joten en ole varma, miten pelkkää tietokonetta hyödyntävä opiskelu tulee tuottamaan tulosta. Ranteen lisäksi minulla on valokuvamuisti. Nämä kaksi yhdistämällä tuleekin tapa, joka on mun ehdoton suositus: piirtäminen. Mun raapustukset näyttää tältä:

Mutta kun kerran olen sen piirtänyt, niin asia on muistissa. Kun asian joutuu itse avaamaan ja prosessoimaan, tapahtuu oppimista. Samasta syystä muistiinpanot kannattaa kirjoittaa mieluummin omin sanoin kuin suoraan kopioiden. Siksipä myös esseen kirjoitus on oppimistapahtuma, ja samaten on tentti. Sanotaan, että toisten opettaminen on loistava tapa oppia. Jos asia pitää selittää niin hyvin, että toinenkin sen ymmärtää, on siitä oltava itsellä melko selkeä kuva. On myös kuulemma tutkimusta, että ihan vain raapustelu vihkon reunaan edesauttaa oppimista. Kai sillä sitten on jokin vaikutus, kunhan kuitenkin keskittyy enemmän itse aiheeseen kuin taideteoksensa viimeistelyyn.

Sellainen on muuten yksi piirre, josta tykkään ihmisessä, että voi olla rento ja hauska tyyppi, mutta tarpeen tullen muuttua rautaiseksi ammattilaiseksi. Tai ainakin pienemmässä mittakaavassa. On siistiä seurata, kun viereisessä pöydässä jätkäporukka käy läksyjä/luentoja läpi ihan tosissaan, asiantuntevina ja tiedonhaluisina, eivätkä siltikään ole mitään no life -nörttejä. (Ei sillä että siinä mitään vikaa olisi..!) Siis hyvänen aika panostavat itseensä ja koulutukseensa! Lisäksi sosialisoituvat. Nice job.

Siinä oli ajatuksia tältä puolituntiselta, seuraavaksi vähän viime viikolta napsittuja kuvia. Hyi elämä kun olen tylsä. Koulukoulukoulu. Täytynee kirjoittaa ensi kerralla jotain hauskaa.
Huomenna mulla onkin elämäni ensimmäinen tunti thainyrkkeilyä. Jännää!