me: "I'm gonna study so hard" *does nothing* "Okay time for a break!"

Tämä postaus kannattaa lukea vaikka se on kirjoitettu puhtaasti sen vuoksi, että saisin luistaa esseenkirjoituksesta. Mulla on taipumusta lykätä asioita ja tehdä kaikkea muuta kuin sitä, mitä pitäisi. No niin, ongelman tunnistaminen on ensimmäinen askel. Ja anteeksi, että kirjoitan aina koulusta. Tykkään kirjoittaa asiasta, joka mua kiinnostaa ja se on just tämä. Koulu on se missä mää oon hyvä.

Tuntuupa pitkästä aikaa siltä, että pitää tosissaan nostaa penkistä laiska pyllynsä ja astua pois mukavuusalueelta. Kirjoitan just mun ensimmäistä lääketieteellisiin artikkeleihin pohjautuvaa esseetä. Aiempiin kirjoittamiini esseisiin verrattuna tämä on tietysti erilainen ja haastavampi, koska mulla ei ole esitietoa aiheesta vaan informaatio on haettava netistä, hui kauhistus, vieraalla kielellä. Ei siinä mitään, mulla on ihan hyvä englannin taito, en vaan ole tottunut lukemaan sitä noin paljon. Se taito tulee kyllä karttumaan tässä aika pian. 

Nyt muistankin, että taisin lukiossa aloittaa esseiden kirjoituksen yleensä pari päivää deadlinen jälkeen. Onneksi mulla on nyt sen verran ahkera kirjoituspari, joka on toki tehnyt jo oman osansa, että hävettäisi jättää työt viimeiseen päivään. (Siksipä toiseksi viimeinen it is!) Haha, mun laiska perseeni ansaitsisi potkun. Kyllä se tästä. Niin kai se menee, että pakko on paras pakote. Aloittaminen vaan oli vaikeinta.

Älkää silti luulko että vähät välitän kouluhommista. Täällä on hirveän hauskaa. Ensi viikolla on ensimmäinen tentti, mikä vähän jännittää. En ole ihan vielä kehittänyt itselle sellaista toimivaa opiskelumetodia. Oon ollut aina fyysisesti luennolla ja kokeillut muun muassa pelkkää kuuntelemista, muistiinpanojen lisäämistä dioihin, perinteistä lyijykynällä ruutuvihkoon raapustamista sekä diojen lukua jälkikäteen. En tiedä opinko (perinteisen jaon mukaan) visuaalisesti, kuuntelemalla vai käsin tekemällä. 

Minulla on aina ollut muisti ranteessa (opin siis sen mitä kirjoitan), joten en ole varma, miten pelkkää tietokonetta hyödyntävä opiskelu tulee tuottamaan tulosta. Ranteen lisäksi minulla on valokuvamuisti. Nämä kaksi yhdistämällä tuleekin tapa, joka on mun ehdoton suositus: piirtäminen. Mun raapustukset näyttää tältä:

Mutta kun kerran olen sen piirtänyt, niin asia on muistissa. Kun asian joutuu itse avaamaan ja prosessoimaan, tapahtuu oppimista. Samasta syystä muistiinpanot kannattaa kirjoittaa mieluummin omin sanoin kuin suoraan kopioiden. Siksipä myös esseen kirjoitus on oppimistapahtuma, ja samaten on tentti. Sanotaan, että toisten opettaminen on loistava tapa oppia. Jos asia pitää selittää niin hyvin, että toinenkin sen ymmärtää, on siitä oltava itsellä melko selkeä kuva. On myös kuulemma tutkimusta, että ihan vain raapustelu vihkon reunaan edesauttaa oppimista. Kai sillä sitten on jokin vaikutus, kunhan kuitenkin keskittyy enemmän itse aiheeseen kuin taideteoksensa viimeistelyyn.

Sellainen on muuten yksi piirre, josta tykkään ihmisessä, että voi olla rento ja hauska tyyppi, mutta tarpeen tullen muuttua rautaiseksi ammattilaiseksi. Tai ainakin pienemmässä mittakaavassa. On siistiä seurata, kun viereisessä pöydässä jätkäporukka käy läksyjä/luentoja läpi ihan tosissaan, asiantuntevina ja tiedonhaluisina, eivätkä siltikään ole mitään no life -nörttejä. (Ei sillä että siinä mitään vikaa olisi..!) Siis hyvänen aika panostavat itseensä ja koulutukseensa! Lisäksi sosialisoituvat. Nice job.

Siinä oli ajatuksia tältä puolituntiselta, seuraavaksi vähän viime viikolta napsittuja kuvia. Hyi elämä kun olen tylsä. Koulukoulukoulu. Täytynee kirjoittaa ensi kerralla jotain hauskaa.
Huomenna mulla onkin elämäni ensimmäinen tunti thainyrkkeilyä. Jännää!

 

 

 

Takautuva pääsykoeahdistus

Mää inhoan lukea postauksia pääsykokeisiin valmistautumisesta. Se on ahdistavaa, ne kirjoittajat on yleensä stressaantuneisuuden aallonharjalla ja koko homma tuo mieleen oman epävarmuuden viime keväänä. Kun oli pakko lukea vaikkei halunnut. Oli pakko olla parempi kuin kaikki muut. Ja miettiä, että mitä sitten jos ei sisään pääsekkään. Miten sitä jaksaa taas uudestaan puristaa itsestään sen valtavan energiamäärän, jonka lukeminen vaatii. Hyi elämä.
Muistan kun istuin kirjaston lukusalissa ja datailin kännykällä joskus puolikin tuntia, koska ei ihan millään jaksanut. Sitten oli päiviä, kun sai 100 sivua luettua tuosta vain ja uutta jännää tietoa jäi päähän ja ajattelin että jes, ihanaa tietää asioita!

Varsinkin viimeiset kaksi viikkoa olivat täyttä vuoristorataa. Sellaisia 'kyllä tää hyvin menee' -päiviä ja sitten niitä kun tuntui, että pää on täynnä sumua ja oon unohtanut ihan kaiken. Kun kuitenkin tietää ettei viimeisillä parilla viikolla ole tiedon kannalta mitään merkitystä, sillä se työ on pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Viimeiset päivät on vaan sitä että saa itselle mukavan olon ja mahdollisimman hyvän henkisen voinnin koepäivää varten.

Joskus kesken lukemisen nousin ja menin itkemään että eiiii en halua! Äiti kannusti sanomalla että nyt luet niin sitten ei tarvi enään ikinä. Ja sitten palasin takaisin mun sohvalle ja otin kirjan käteen. Äiti oli oikeassa. Ei mun tarvi enää ikinä lukea lääkiksen pääsykokeeseen

Ohi on.

Tulen kirjoittamaan ihan oikeankin postauksen (tai pari) aiheesta. Nyt oli pakko sanoa tästä jotain lyhyesti, kun eksyin lukemaan muutamia viime touko-kesäkuuhun ajoittuneita blogikirjoituksia. En koskaan lukenut lääkikseen valmistautumis -blogeja. Toiset olisi kuitenkin lukenut ihan eri tavalla kuin minä ja siitä olisi tullut turhaa ahdistusta. Ja siihen olisi kulunut lukuaikaa.
Sen sijaan luin lääkisblogeja. Eli niiden ihmisten, jotka olivat siellä jo sisällä, kirjoittamia juttuja. Keräilin niistä motivaatiota ja pääsykoevinkkejä. Tuonne minäkin haluan!

Syysshoppailua

Tänään koulun jälkeen vietin kaupunkipäivää kahvilan ja shoppailun merkeissä. Kerrankin oli tuuria matkassa. Vietin hyvän vartin kaupassa sovittaen kahta paitaa ja miettiessä, otanko täydellisen mutta liian ison sinisen vai sopivan mutta tylsemmän harmaan. Vähän harmissani otin sinisen kassalle ja onneksi onneksi kysyin, onko varastossa vielä kokoja. Ja olihan siellä! Hurraa, ihana paita freshinä pakasta! Tämän vain vetäisee aamulla pään yli, lisää farkut ja mustat kengät jalkaan, ja ihan kelvollinen asu on valmis. Aamu-unisen tytön unelma!


Kävin myös urheilukaupassa alennusmyynnissä. Jos jostain tykkään niin urheiluvaatteista! Löysin kaikkea kivaa, mutta järjen ääni voitti ja muistutti, että kaapissa odottavat jo todella monet urheilutrikoot ja topit. Kunpa vain liikkuisin yhtä paljon kuin haaveilen treenivaatteista. Silloin tällöin sovituskopissa huomaa että nämäkin vaatteet näyttäisivät paljon paremmalta treenatun kropan päällä...

Vähän aikaa sitten ostin mun ensimmäiset nilkkurit, vai mitkä nuo onkaan. Ei kai korkkareissa koskaan vaelluksia taiteta, mutta koulussa hienosteluun nämä sopii hyvin. Yleensä mulla on suht sporttinen tyyli ja kuljen tennareissa, mutta silloin tällöin iskee naisellisuuden puuska ja on pakko saada jotain tyylikkäämpää! Naisellisuuden puuskaa käy syyttäminen myös silloin, kun minut näkee kynnet laitettuina ja edellisenä iltana mietityissä vaatteissa. Normipäivän 'mahdollisimman paksu huppari'-tyylin syynä on sitten vain liian aikaiset aamut. Kuka muka jaksaa meikata, kun silmät pysyvät juuri ja juuri auki?!

Ihana syksy!

Huomenna on syyskuu ja siitä alkaa syksy! Tänä aamuna oli ihana kirpeä sää, josta teki mieli ottaa mahdollisimman paljon raikasta ilmaa talteen ja virkistää sillä mieltä ja saada aivot tuulettumaan. Melkein pystyi haistamaan syksyiset kävelylenkit pimeässä, oman pihan omenat ja tulevan lehtien haravoimisen. Alkusyksyssä on jotain aivan ihanaa. Monet ei tykkää, mutta mun mielestä se on jotenkin rentouttavaa. Voisin vaan reippailla ulkona ja hengitellä sitä viileää ilmaa. (Kyllä tämä koneen edessä istuminen näyttää myös kelpaavan..)

 

Syksyyn kuuluvat kahvilassa käynti, kaulahuivit ja lapaset sekä pyöräily katulamppujen loisteessa. Pudonneiden lehtien kahina jaloissa, uimahallissa uiminen ja harrastuskauden alkaminen. Puolukkasmoothie, hengityksen huurtuminen ja itse leivottu pizza.

Kaikkea hyvää siis.

(Lupaan palata tähän postaukseen loppusyksystä kun olen flunssan kourissa ja totaalisen kypsynyt harmaaseen, vaakatasossa tulevaan sateeseen.)

 

Vähään aikaan ei kuitenkaan tarvitse käyttää villapaitoja, sillä ensi viikosta tulee kuulemma suomenkesäisen lämmin. Tänäänkin oli kaunis aurinkoinen päivä, mikä sopi hyvin frisbeegolfin pelaamiseen. Kokeilin frisbeegolfia ensimmäisen kerran alukesästä, ja kesän aikana on tullut käytyä seitsemisen kertaa heittelemässä. Ensimmäisen kerran tulos oli +44, tänään +30, eli heitän edelleen tosi surkeasti. Ei se mitään, teen tätä seuran vuoksi enkä tulosten takia. Frisbeegolf ei kuulemma ole urheilua, mutta porukalla tulee 18 reiän aikana käveltyä joka tapauksessa pari tuntia. Eihän se ole kuin kiekon viskomista ja sitten taas kävelyä, voisi ajatella, mutta kyllä se fiilis on aika jees kun heittää onnistuneen heiton juuri sinne mihin pitikin.

(ei, en heitä driverillä näin läheltä)

Fuksiaiset ja muita mietteitä

Fuksiaiset tuli ja meni. Ne on meille fukseille eli ekan vuoden opiskelijoille järjestetyt kastajaiset, jossa vanhemmat opiskelijat järjestävät erilaisia rasteja ja yrittävät nolata fuksit kunnolla. Kaikilla fuksiryhmillä on tietty teema, jonka mukaan pukeuduttiin ja vedettiin roolia. Juoneen kuuluvat rastinpitäjien lahjominen itse tehdyillä herkuilla ja juomilla, sekä illan päätteeksi jatkot kiltatalolla.
Mua jännitti vähän ennen iltaa mutta päätin silti olla täysillä mukana. Ihan hyvin se sitten meni. Rasteilla oli kaikenlaisia nopeustehtäviä, viestejä, näyttelemistä, uimista, syömistä... Kaikenlaista typerää tehtiin, mutta en kokenut että mitään inhottavaa olisi ollut pakko tehdä. Tietenkin "tyylistä" eli käytännössä typeryydestä sai ansaittua lisäpisteitä. Niin me ryhmänä kierrettiin rastilta toiselle, tehtiin tehtäviä, lahjottiin, esitettiin ohjelmanumeromme ja annettiin tuomareiden nauraa meille. Kai ne sitten tykkäsivät, mutta me ainakin viihdyttiin.
Ryhmähenki oli voimissaan kun sai hassutella yhdessä ja kilpailla muita ryhmiä vastaan. Mulla oli oikein hauskaa ja no, en tiedä voinko suositella noin alkoholintäytteistä tapahtumaa.. Ehkä mä just ja just voin. Jatkot jätin väliin, koska en oo oikein bileihmisiä.
Siinä oli pieni pintaraapaisu fuksiaisiltaan. Kuvamateriaalia on mun käsissä vähän ja sekin on valitettavasti julkaisukelvotonta.

Tän viikon oon ollut sairaana. Paranin kuumeesta sopivasti fuksiaisiin, mutta ulkona vietetyn illan jälkeen kurkku ei oo oikeen tykännyt.. Enivei, ei ole oikeen ollut voimia ajatella koulua. Alkuviikosta heräsin tunnollisesti laittamaan luennot kuulumaan koneelta, mutta ne jäi lähinnä taustamusiikiksi kun vahingossa uinahdin nukkumaan kuumettani pois. Syksyä on mennyt vasta kolme viikkoa, mutta monenlaisia ajatuksia on kerennyt muodostua:

- Olisiko pitänyt sittenkin pitää se välivuosi

- Ja olisiko pitäny kasvaa ensin aikuiseksi ennen ku menee muka pätevänä yliopistoon

- Enkö mää oikeesti osaa mitään?

- Otan tämän liian vakavasti

- Mulla on sellainen juttu vanhoja miehiä kohtaan. Sellainen, etten jaksa kuunnella niitä

- Hihiii musta tulee lääkäri!

- Mitä ihmettä, ekalla sisään! Ai että.

- MÄÄ PYSTYN TÄHÄN

- Nniin mitä tuo selittää?

- Jännää!

- Oon pihalla ku lumiukko

Ei se mitään. Hyvä jos kiinnostaa. Ja ihan kaikki joilta oon kysynyt on sanoneet että he ovat myös pihalla :D Toivotan lukuintoa myös muiden lauantaipäivään!

Ryhtiliikettä etsimässä

Nyt kyllä hävettää. Se hävettää että minä, aikuinen ihminen, en osaa pitää itsestäni huolta. Istun täällä kämpillä heikkona nälästä. Jääkaappi on täynnä ruokaa, mutta minä en viitsi nousta laittamaan mitään. Idioottimaista.
Viime viikolla en syönyt kertaakaan iltaruokaa. Viikon liikuntasaldo 0 treeniä, 0 tuntia. Menin nukkumaan puolenyön jälkeen. Ja mikä pahinta, useampana aamuna en syönyt päivän tärkeintä ateriaa. Otin sentään kahvin ja jugurtin autoon evääksi.
ONKO IHME JOS VÄSYTTÄÄ?! Kysele siinä sitten tyhmänä että mikäs mulla on kun ei ole energiaa keskittyä luentoon. Tai maha murisee kaksi tuntia ennen lounasta, tai kun kotiin tultua ei pysty tekemään mitään hyödyllistä ja on pakko ensin torkkua itselleen vähän voimia. Ajatukset on kuin sumua ja opiskelu työlästä. Sen siitä saa. Hyi. Bad girl.

Jotain hyvääkin oon tehnyt, nimittäin eilen kävin salilla ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen... Se oli ihanaa! Oli hyvä fiilis jo ennen kuin olin päässyt pukkariin. Pitkästä aikaa laitoin kropan vähän hommiin ja muistelemaan miltä se treenaus tuntuu. Ajattelin ensin tehdä vähän sekalaisesti ja aloittaa oikean harjoittelun vasta ensi viikolla ja tämä kerta oli siis vain lämmittelyä. Herättelin vähän yläkroppaa ja tein jaloille sitten useampaa liikettä. Poikkean varmaan yleisestä mielipiteestä, mutta minä rakastan jalkapäivää! Varsinkin pepun treenausta, sillä siinä on kaikista eniten voimaa. Lemppareitani ovat tällä hetkellä jalkaprässi ja bulgarialainen kyykky eli askelkyykky jossa taaempi jalka on nostettu penkille.
Tekee ihan hyvää alkaa tehdä kunnolla tätä hommaa. Oikeasti tykkään hirveästi käydä salilla. Kesällä ei oikeen tullut treenattua vaan itsensä liikuttaminen oli lähinnä biitsiä ja salibandya ja kaikenlaista epäsäännöllistä pelailua. Nyt voi sitten taas palailla syksyyn ja arkeen ja ottaa tavoitteeksi säännöllisemmän harjoittelun. Korkeakoululiikunnan Sporttipassi maksaa 40 euroa vuodelta ja sillä pääsee kaupungin saleille ja saa alennusta kursseista, joten se tulee varmasti hankittua. Jatkan ainakin kuntosalia ja sählyä, ja saa nähdä löydänkö itselleni jonkun kivan uuden lajin syksyn iloksi!

Olipa taas turhaa 'aion tehdä sitä ja aion tehdä tätä' -höpinää. Eikö se jo ensimmäisestä kappaleesta käy ilmi, etten minä kykene tuollaiseen elämänhallintaan.. Toisaalta eihän se ole kuin lopettaa lusmuilu ja alkaa tehdä. Teenkin sen tässä ja nyt ja lähden ruokkimaan itseni. Toivotan onnistunutta elämäntaparemonttia kaikille näin 'toisen uuden vuoden' alkuun!

Ensimmäinen kouluviikko

Millaista on se sitten ollut? Tässä postauksessa kerron vähän ensimmäisten päivien tapahtumia ja fiiliksiä. Ekat neljä päivää on nyt lusittu ja tähän mennessä olen ollut aivan mielissään. Voi sitä tunnetta mahanpohjassa kun ensimmäisenä päivänä astui autosta ulos ja käveli kohti koulun pääovia. Jännittävää! Vihdoin oli tullut se odotettu päivä, jona opiskelijaelämä lähtisi alkuun.

Etukäteen en oikeastaan hermoillut kuin yhtä asiaa. Kenen viereen istun ennen kuin ohjelma alkaa?! Joudunko seisomaan aulassa itsekseni muka räpläten kännykkää odotellessa ovien avautumista, ja istumaan salissa rivin päähän turvallisesti ainakin yhden penkin etäisyydellä vieruskaverista? Yleensä asioista selvitään, ja niin kävi nytkin.

Yliopiston puolesta esitettiin tervehdykset. Sitten toisen vuoden opiskelijat esittivät jotain järkyttävää läppäsettiä. Sen jälkeen vihdoin meidät uudet fuksit jaettiin omiin ryhmiimme. Ryhmässä oli reilu 10 ihmistä ja ryhmän oma pro eli pienryhmäohjaaja. Meidän pro oli hirveän mukava, kierrätti meitä kampuksella ja kertoi vinkkejä joka asiaan liittyen. Ja piti meistä pihalla olevista fukseista hyvää huolta:) Kakkosvuoden opiskelijat vedättivät meitä raukkoja useaan otteeseen ja järjestivät kuumat paikat niille, jotka pyrkivät  kurssin korkeimpiin vastuutehtäviin iltapäivän isännänvaaleissa.

Tämä kirjoitus ei tullutkaan ulos 'huomenna', niin kuin tuli luvattua. Yksi syy siihen on se, että meille pidetyissä iltaohjelmissa on mennyt aika myöhään. Fukseille järjestettiin ensimmäisen neljän päivän aikana kolme tapahtumaa, joissa tutusteltiin oman ryhmän kesken, koko vuosikurssiin ja lisäksi vähän vanhempiin opiskelijoihin. Reippaat kakkoset keksivät meille rasteja ja leikkejä, kannustivat meitä juttelemaan ihmisille ja olivat itsekin pitämässä hauskaa. Meno on ollut hauskaa ja tähän mennessä oikein freesiä. Eikä ole pakko käyttää alkoholia. Yliopistolaiset kai tunnetaan alkoholipitoisesta menostaan, mutta mun mielestä homma toimii aivan hyvin niin, että jotkut käyttävät enemmän ja jotkut vähemmän. Tän viikon tapahtumissa olin selvin päin enkä kokenut että olisin jäänyt mistään vaille. Vieruskaveri kaivoi laukustaan suunnilleen kymmenettä kaljaansa ja sekin passasi aivan hyvin.

Muutaman päivän jälkeen olen edelleen aika ulalla miten käytännön opiskelu toimii, mutta se ei haittaa. Luennoilla aika paljon juttuja on mennyt yli ja ohi. Toisaalta se, minkä koen oppivani, on hirveän mielenkiintoista. Olen vähän pihalla mutta aivan innoissaan niistä jutuista, jotka saan napattua. Tulen varmasti sanomaan vielä monta kertaa sen, miten paljon rakastan oppia uutta ja tietää asioita! En halua vaikuttaa nyt mitenkään liian innokkaalta höpöltä tai jotain sellaista. Ekaluokkalaiset on (ennen) ärsyttänyt mua. Niille pitäisi aina sanoa että elä ressaa, ei se oo niin vakavaa! (Okei, pitääpä kai sitten noudattaa omaa superviisasta neuvoani)

Sen haluan vielä sanoa, että kaikki ovat olleet hirveän mukavia. Tajusin ihan vasta, että ei mun tarvi ottaa samaa paikkaa porukassa tai yhteisössä kuin aikaisemmin. Voin ihan hyvin mennä juttelemaan eri ihmisille ja ne ottaa mut mukaan vertaisenaan. Mun ryhmässä on hirveän ihania tyttöjä ja poikia. Sitten ollaan porukalla käyty syömässä ja luennoilla ja muualla. Jo pelkästään tässä pienryhmässä on eri-ikäistä, eri puolilta Suomea ja eri elämäntilanteessa olevaa porukkaa. Ja ollaan tultu hyvin toimeen, se on mahtavaa.

Tähän mennessä oon ollut tosi tyytyväinen mun valintaan koulupaikasta :D

ps. lupaan kuvallisempia posteja tulevaisuudessa, tällä hetkellä en omista kännykkää ja kaikki muistikuvat on vain pään sisällä...